Kirjaudu sisään
Espoo
Voimistelu
Telinevoimistelu
Parkour
Harrasteliikunta
Iltapäiväkerho
TeamGym
Trampoliini

Seura
Espoon Telinetaiturit ry (EsTT) on espoolainen voimistelulajien erikoisseura. Seura on perustettu vuonna 1978, joten jo 40 vuoden ajan olemme antaneet mahdollisuuksia nauttia voimistelun riemusta ja kasvaneet samalla isoksi seuraksi. Toiminnassamme on tätä nykyä mukana vuosittain noin 2700 lasta, nuorta ja aikuista.

EsTT:n tavoitteena on edistää lasten, nuorten ja aikuisten voimisteluharrastusta alueellaan, kasvattaa kilpavoimistelijoita sekä järjestää muuta voimisteluun liittyvää toimintaa. Seura tarjoaa harrastus- ja kilpailumahdollisuuksia naisten ja miesten telinevoimistelussa, trampoliinivoimistelussa, TeamGymissä ja akrobatiavoimistelussa. Harrastusmahdollisuuksia tarjoamme myös lajeissa, joissa ei kilpailla lainkaan, kuten parkour ja Freegym. Seurassa on Ponnari-toimintaa kehityksessä viivästyneille lapsille ja nuorille.

Ohjattua toimintaa
Seura keskittyy ohjattuun voimistelutoimintaan voimisteluun keskittyville että sitä muun liikunnan ohella harrastaville. Nuorimmille tarjotaan perhevoimistelua sekä voimistelun alkeisryhmiä. Lajitoiminta aloitetaan harrastetoiminnassa 4-10v iässä. Kilparyhmiin on mahdollista siirtyä lajista riippuen 5-8 vuoden iässä.

Valtaosa seuran jäsenistä harrastaa voimistelua omaksi riemukseen. Lajeista käytetään Voimisteluliiton toimintamalleja ja tuotteita liiton toimintaan kuuluvissa lajeissa. Useisiin on seura kehittänyt omansa, jotta liikkujien kehitys olisi selkeää ja helposti viestittävissä.

Tavoitteellista valmennusta
Kilpavoimistelussa luodaan tavoitteet lajikohtaisesti. Ne voivat vaihdella kansallisesta osallistumisesta menestykseen olympiatasolla. Tavoitteiden tärkein funktio on luoda kehitystä ja osaamista kunnioittava ilmapiiri sekä vastaava valmennusjärjestelmä. Valmennuksessa noudatetaan Voimisteluliiton Urheilijan polku malleja.

Monimuotoista toimintaa
Harrasteryhmien vuosikelloon liittyy kauden päättäjäistapahtumat, esimerkiksi tyttöjen telinevoimistelussa merkkisuoritustapahtumat. Osallistuminen näytöksiin on tärkeä osa ryhmien harjoittelua ja tuo niihin omat kiintopisteensä. Koululaisille tarjotaan leirejä koulujen loma-aikoina. Niissä toki voimistellaan mutta myös ulkoillaan ja harrastetaan muita lajeja.

Monien lajien harrastajat käyvät saleillamme saadakseen parannusta liikunnan perustaitoihin.

Osaamisen kehittäminen
Seuran toiminnan päätehtävä on lasten ja nuorten voimisteluliikunnan tarjoaminen ja kehittäminen Espoon alueella. Sitä tukee voimistelijoiden kouluttaminen apuohjaus roolin kautta valmennustehtäviin. Seura pitää tärkeänä, että pitkälle edenneet harrastajat ja kilpauraansa lopettelevat lisenssiurheilijat jäävät salille viemään seurakulttuuria eteenpäin. Kaikki ohjaajat ja valmentajat ovat seuraan työsuhteessa ja seura tarjoaa heille maksutonta koulutusta. Olemme kasvattaneet satoja nuoria työelämän taitoihin.

Vastuullinen valmennus
Espoon Telinetaiturit arvostaa huipulle tähtäävää valmennusta, joka tarjoaa turvallisen sekä terveellisen ympäristön urheilijoille, valmentajille ja vanhemmille. Tähtäämme tavoitteisiin osaamisella, emmekä suvaitse voimistelijoiden hyvinvoinnin vaarantamista minkään tavoitteen tai syyn varjolla.

EsTT on Olympiakomitean Tähtiseura. Koulutamme jatkuvasti harrastetoiminnan ohjaajia, sekä kilpatoiminnan valmentajia liiton koulutusjärjestelmän mukaisesti. Kokeneet valmentajat ja ohjaajat ovat Voimisteluliiton kouluttajia ja antavat kaikille omille ohjaajille liiton koulutusohjelman mukaisen peruskoulutuksen. Voimisteluliiton leirien lisäksi osa valmentajista osallistuu leirityksien koulutuksiin. Koulutuksissa perehdytään mm. terveellisen valmennuksen perusteisiin ja toimintamalleihin. Näiden toteutumista voimistelijoiden arjessa seuraamme säännölliseti.

Vastuullinen valmentaminen on meille tärkeää ja puutumme aktiivisesti havaittuihin epäkohtiin. Seura on tiedottanut jäsenistölleen Voimisteluliiton yhdessä Väestöliiton kanssa toteuttaman ’Et ole yksin’ kampanjan. Osana sitä on vaatimus perustaa seuran sisäinen yhteydeottokanava epäkohdista raportoimiseksi. EsTT on perustanut Eettisen komitean vuonna 2016 ja tiedottanut siitä jäsenistöään.

Toimipisteet
Toimimme voimistelun erikoissaleilla Tapiolassa, Suomenojalla, Mankkaalla ja Kilossa. Kilossa on Vitikan sali, jossa kansainvälisen tason harjoitteluolosuhteet telinevoimistelulle. Mankkaalla harjoittelevat TeamGym ja Trampoliinivoimistelijat, Suomenoja on suunnattu Parkour- ja Akrobatiavoimisteluun. Tuulimäki on Espoon kaupungin kalustama ja ylläpitämä voimistelun erikoissali, joka soveltuu telinevoimistelun, akrobatian ja parkourin harjoittelemiseen.

Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaamme nauttimaan voimistelusta ja liikkumisen riemusta!

Liity seuraan

Kaikki seuramme avoimet kurssi-ilmoittautumiset löydät Ilmoittautumiset-sivulta.