Akrobatiavoimistelu on näyttävä ja innostava voimistelulaji, joka koostuu erilaisista nostoista, heitoista, kiinniotoista ja yksilöliikkeistä. Leirillä harjoitellaan akrobatiavoimistelun yksilö- ja pari- ja ryhmäliikkeitä lajin erinomaisesti tuntevien ohjaajien johdolla. Aiempaa kokemusta lajista ei tarvitse olla ja harjoituksia sovelletaan jokaisen taitotasolle sopivaksi. Leiri on tarkoitettu 7-14-vuotiaille.
Yleistä tietoa leiristä:
Leiripäivien ohjattu toiminta alkaa klo 9.00 Suomenojan salilla (Niittyrinne 4). Leiripäivä päättyy klo 16.00. Leiriläiset voi tuoda ohjaajien valvontaan leirille 8.30 alkaen ja heidät tulee hakea klo 16.30 mennessä. Leiriläiset voivat valinnan mukaan lähteä leiriltä joko itse tai vanhemman mukana.
Leiripäivän aikana on kaksi lajiharjoitusta, pelejä ja leikkejä ulkona ja sisällä ja vapaa-aikaa. Lounas syödään noin klo 11 ja välipala klo 14. Välipalaksi on joka päivä välipalakeksi sekä tuoreita hedelmiä tai kasviksia. Omia eväitä voi myös ottaa mukaan, mutta niitä syödään vain välipala-aikoina. Erityisruokavalioista on välitetään tieto lounasravintolaan ja ne otetaan huomioon myös välipaloissa.
Peleihin ja muuhun ulkoiluun käytetään lähialueen tiloja ja luontoa. Leirillä ulkoillaan joka päivä säästä riippumatta. Lapset on vakuutettu seuran puolesta.
Varusteet:
Jos haluaa ottaa puhelimen mukaan, luovutetaan se ohjaajalle leiripäivän alussa. Leiripäivän aikana puhelinta ei käytetä ollenkaan. Haluamme kannustaa leiriläisiä keskittymään leirillä liikkumiseen, voimistelutaitojen oppimiseen ja hauskanpitoon yhdessä muiden leiriläisten kanssa.
Peruutusehdot:
Ilmoittautumisen voi perua viimeistään viikkoa ennen leirin alkamista lähettämällä sähköpostin osoitteeseen info@espoontelinetaiturit.fi. Mikäli peruutus tulee myöhemmin, on sitoutunut maksamaan 50 % leirin hinnasta. Leirin alettua ilmoittautumista ei voi enää perua. Lääkärintodistusta vastaan voi hakea hyvitystä mahdollisista poissaoloista.
Lisätietoja järjestäjille (nämä tiedot eivät näy muille).